maanantai 15. kesäkuuta 2015

Meikki Avonin tuotteilla

Tässä viime aikoina on omien ostosten lisäksi myös blogin kautta tullut saatua Avonin tuotteita. Yritin sitten tehdä meikin käyttämällä pelkästään Avonin meikkejä, mutta esim. puuteria en omista merkiltä, joten sen jouduin lainaamaan IsaDoralta. Ja tottakai  meikkiä tehdessä ja sitä kuvatessa en löytänyt yhtään ainoaa huulituotetta Avonilta. Huoh. Mutta näillä mentiin:


Luomivärin pohjustajaa lukuunottamatta kaikista muista tuotteista on vielä vähän tarkemmat kuvat.



Lähikuvat ei ikinä imartele mun tekemää meikkiä, mut eipä mua kukaan näin läheltä tuijotakaan.


Meikissä on käytetty Ravishing Ruby paletin ykköstä koko luomella kulmakarvoihin asti ja kolmosta ulkonurkasta puoleenväliin silmää. Ja päälle vielä vähän lisää ykköstä.


Kulmissa kevyesti Perfect Eyebrow Kitin ruskeaa kulmaväriä ja kulmavahaa kiinnittämässä karvat.


Ripsissä Big & Daring.


Huonosta valaistuksesta (eli siis kuvanmuokkauksesta) johtuen poskipuna ei näy tässä kuvassa. Alkuperäinen kuva oli sen verran tumma että halusin kirkastaa sitä.


No jaa.. eipä se tässäkään näy. Mut livenä näky, ihan oikeesti!!


Poskilla siis Blush Duo.


Meikkipohjana Ideal Flawless Invisible Coverage Cream-to-Powder Foundation. Joka on varsin mukava pohja. Puuterina siis IsaDoran irtopuuteri.

Lauantain olin muiden bloggaajien kanssa Hannan valmistujaisissa ( josta en ottanut yhtään kuvaa) ja sieltä saimme goodiebagin mukana yhden uuden luomiväripaletin Avonilta, sekä rajauskynän. Kahvia ja kosmetiikkaa -blogin Pirjo oli jo paletin kerinnyt esitellä täällä. Sillä meikkiä sitten myöhemmin.

Pakko vielä tähän loppuun ylistää tota luomivärinpohjustajaa. On muuten loistokamaa! Pitää silmämeikin paikallaan koko päivän. Koostumus on voidemaista, mutta muuttuu luomilla puuterimaiseksi. Koulutuksessa kävi ilmi että kyseinen pohjustus on yksi Avonin myydyimmistä tuotteista. Eikä suotta. Suosittelen kokeilemaan. :)

-T

2 kommenttia:

Mielipiteitä? :)